23/01/2010

Kentän kuulumisia ja Matkamessuterveisiä

Posted in EDEN, kilpailu, matkailukohde, Uncategorized tagged , , , klo 13.03 Kirjoittanut EDEN Finland 2010 -tiimi

Let's go for ice swimming. Photo by Havis Amanda

Olipa mukava muutaman vuoden paussin jälkeen käväistä messuilla. Siellä sitä tutustui lähes koko Suomen matkailutarjontaan yhdellä kertaa. Veteen profiloituvia kohteita olin etsiskelemässä ja innostamassa mukaan kilpailuun.

Messuilla, tapaamisissa ja puhelinkeskusteluissa on käyty paljon keskusteluja kiristyneen ja kiristyvän kilpailun tuomasta huolesta. Miten erottua, miten näkyä, miten kehittyä?  Suomella on huomattavasti vähäisemmät resurssit kuin esim. Skadinavian muilla mailla näkyä ja kuulua vaikkapa Euroopan markkinoilla.

Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Tämä aika ja tilanne ”pakottaa”  hakemaan uusia keinoja näkyä ja erottua. Luovuutta, omaehtoista tekemistä ja nimenomaan YHDESSÄ tekemistä tarvitaan. Sillä peruslähtökohdat ja mahdollisuudet ovat täällä monia muita maita paremmat.

Tätäkin taustaa vasten innostan kaikkia teemaan sopivia kohteita lähtemään mukaan Eden-kilpailuun ( = hyödyntämään tämä mahdollisuus) , sillä sen yhtenä päätavoitteena on nimenomaan lisätä kohteiden näkyvyyttä ja sitä kautta businessta Eurooppa-tasolla. Pienestä jutusta voi poikia isoja ja laajempia yhteistyökuvioita.

Suomi, tuhansien järvien maa voi osallistua kilpailuun paitsi järvimaisemien kohteilla, myös jokien ja merien, saaristojen, koskienmaisemien jne. ympärille syntyneellä tarjonnalla. Ja pisteenä I:n päällä paikallisuus, perinteet ja oma kulttuuri. Talvella. Keväällä. Kesällä. Syksyllä. Four seasons, four reasons!

Tuumasta toimeen!

Terveisin Tuula

Ja tässä sitä melotaan!

Retkiluistelu by IceWay

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: